Par Hazard

 Par Hazard, tuo salskea jätti poikkesi olemukseltaan ja luonteeltaan paljon Heinin toisesta, hymyilevästä oripojasta. Sillä se ei ollut Oton tapaan röyhentelevä kirkuja, vaan ennemminkin nyrpeä eläkeläinen – hevosen muottiin valeltuna. Mutta Heinille Paco merkitsi hevosta, jonka kanssa menestyminen ja kehittyminen olisi helpompaa kuin heinänteko. Ja sen takia se ostettiinkin.

Yrmeä ruunanrupsukka
Kävelitkö karsinan ohitse porkkanasäkkiä kantaen? Kuuluiko takaasi heti pöyristynyt huokaus ja hännän terävä heilautus? Se oli mitä luultavammin Paco: iso punaruskea ruuna, jonka silmissä välkkyy tuomitseva katse.
Älä kuitenkaan anna yrmeän naaman hämätä! Se on vain osa ruunan charmia, sillä Paco on luonnostaankin aina ihan happaman näköinen. Jos se ei ole kaksneljäseiska turpa rullalla, ei pyörittele silmiään tai tuhahtele, voidaan se epävirallisesti julistaa kipeäksi. Tavaramerkki-ilmeestä huolimatta, Paco on perusluonteeltaan kuitenkin hyvin klassinen ruuna. Se on pohjimmiltaan kaikki käy- tyyppinen (joskus ihan lutuinenkin hapannaama), joka oikeasti pitää rapsutuksista ja tunnin kestävistä puunaussessioista. Vaikka moista ei ikinä myöntäisikään. Pacon kanssa myös mitkään hoitotoimenpiteet eivät tuota ongelmia, sillä se suorittaa jokaisen kengityksen, raspauksen ja lastaamisen arvokkaasti. Se ei myöskään pienistä hätkähdä, eikä itsekään hössötä turhia.
Ratsuna ja kilpailukumppanina Paco on sellaista laadukasta harrasteratsua hitusen parempi menopeli – vaikka tosin mikään vuosituhannen kisatykkihän se ei ole. Ehkä korkeintaan keskiverto ruusukehai kuin kansainvälinen stara. Mutta yksi asia myönnettäköön, että aikamoinen monitaiturihan se on: koulukiemurat taittuvat osaavalla kuskilla jopa VaA:sta asti ja kaikenlaisille ja -korkuisille esteille suunnistetaan ”I got this”- mentaliteetilla. Kikkana vain on, että Pacoa täytyy ratsastaa oikein ja kunnolla. Kun mikään automaattihan se ei ole, eikä ruuna todellakaan anna mitään ilmaiseksi. Ruskea jätti tarvitsee johdonmukaisen ratsastajan, jotta se pääsee kunnolla loistamaan ja näyttämään muille neli- ja kaksijalkaisille parastaan. Tästä huolimatta se ei kuitenkaan räjähdä käsiin tai ota nokkiinsa, vaikka kuskilla olisi kriisi päällä. Maastossa sekä esteillä tasainen ja pomminvarma kaveri, johon on helppo tukeutua.

Sukupuu

Kilpailukalenteri

KOULURATSASTUS (1kpl) 23.6.2023 - Sommersolverv 2023 - CIC1 Kouluosakoe HeA - 1/20	ESTERATSASTUS (4kpl) 31.3.2023 - Raven Crossing Iron - 110cm - 8/25 31.3.2023 - Raven Crossing Iron - 120cm - 4/25 1.4.2023 - Raven Crossing Iron - Nuoret 125-130cm - 10/25   24.6.2023 - Sommersolverv 2023 - 100-105cm (CIC1) - 6/20	KENTTÄRATSASTUS (1kpl) 25.6.2023 - Sommersolverv 2023 - CIC1 - 1/20

Päiväkirja

3. kesäkuuta 2023, kijoittanut omistaja
    Yksi... kaksi... kolme. Pärsk-pärsk-pärsk. Neljä... viisi... kuusi... seitsemän. Pärsk-pärsk-pärsk-pärsk. Pacon tasainen pärskintä laukan tahtiin oli kuin musiikkia korvilleni. Se oli hyvä merkki, sillä se tarkoitti sitä että se keskittyi satasella tähän treeniin. Ei enempää eikä vähempää, vaan täysillä. One hundred percent - mikä olikin odotettavissa. Me oltiin käytetty koko syksy ja talvi yhteisen harmonian ja niiden oikeiden nappuloiden löytämiseen, ja nyt vihdoin kesän myötä se oli tuntunut löytyvän - ainakin melkein. Mukautumiseni laukkaan loppui kuin seinään, kun Paco hiljensi yllättävästi tahtiaan siirtyäkseen raviin. Äh? Mitä hittoa?? Pilvi ja Liv ravasivat harjoitusravissa ohitse, ja mä nostin niiden kohdalla jälleen laukan. Takaa kuului hännän terävä heilautus, ja niin Paco nosti laukan oikeaan. Vaikka kyse taisikin olla vain parista raviaskeleesta, näyttäisi se silti erittäin huonolta kaikkien edessä. Mun olisi pitänyt pystyä ennakoimaan paremmin.
Sommersolverviin oli jäljellä tasan kaksikymmentä päivää, ja me olimme jo tässä pisteessä, että kouluohjelman harjoitteleminen onnistui jo- no, ainakin melkein mutkitta. Toisaalta olin kyllä ylpeä siitä kuinka pitkälle oltiin päästy, mutta siitä huolimatta mua silti kalvoi tunne, että me pystyttäisiin varmasti kyllä parempaankin. Täytyi vain harjoitella ja treenata vielä vähän päättäväisemmin. Meillä olisi vielä kaksikymmentä päivää jäljellä...
"Ootko valmis pian?", Livin kanssa juuri lopetellut Pilvi kysyi, kun mä ravasin loppuravien merkeissä kaksikon ohitse. Me oltiin aikaisemmin sovittu, että käytäisiin hevosten kanssa loppumaastossa, kunhan molemmat meistä olisi saanut treenattua omat ohjelmamme läpi.
"Joo, mä oon kyllä oikeesti sitä mieltä et ihan sama, en jaksa vääntää enää tänään", puhahdin ääneen ja siirryin Pacon kanssa käyntiin, joka huokaisi helpottuneen oloisena. Pilvi hymyili meille vinosti.
"Ens kerralla sitten?"
"Mm-m, tai no pakkohan se on", sanoin ja jäin pyörittelemään sormieni päässä Pacon sään kihartuvia harjanalkuja. Ruskea ruuna heilutti päätään voimakkaasti ylös ja alas; se näytti olevan mielissään siitä, että sai vihdoin pitkät ohjat. Se nostatti ihan pienen hymyn suupielilleni. Meidän olisi pakko sijoittua korkealle, ihan pakko. Muuten nolaisin kisoissa niin itseni, että isän ja äidin.